Itseensä saa ja kannattaa panostaa. Jos jokin asia vaivaa, esteettisten hoitojen asiantuntija suosittelee hakeutumaan alan ammattilaisen konsultaatioon.

Esteettiset hoidot ovat kaikkien saatavilla. ”Tyypillinen asiakas voi olla kuka tahansa”, kertoo Clinic Esteticin Sofia Kazakov. Hänen mukaansa esteettiseen hoitoon voi tulla ihan yhtä luonnollisesti kuin terveyskeskukseen kun jokin asia vaivaa tai painaa mieltä. Yli 10 vuotta toiminut Clinic Estetic sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Aleksanterinkadulla.

Sofia Kazakov on yrityksen toimitusjohtaja ja johtava asiantuntija ei-kirurgisessa kasvojenhoidossa. Häntä kiinnostaa terveydenhuollon lisäksi ihmisanatomia ja kauneus, ”erityisesti rejuvenaatio tieteenä, joka on Suomessa yhä yllättävänkin vähän tunnettu”, hän mainitsee viitaten ihon nuorennushoitoihin. Estetiikan ammattilainen kertoo katsovansa ihmistä ja kasvoja aina kokonaisuutena ja asiakkaan toiveita ja tarpeita kuunnellen. Näin saavutetaan esteettisesti kaunis ja symmetrinen lopputulos. Hänen uransa suurimpiin saavutuksiin kuuluu Inject Academy Awardsin ensimmäinen sija 2011 Tukholmassa järjestetyssä kilpailussa.

Klinikan palveluihin kuuluvat mm. täyteaineet, ablatiivinen laser, rasvaimu, rintojen suurennus ja kohotus, kasvojen kohotus ja radiofrekvessihoito. Suosituin näistä on rasvaimu ja tiukkana kilpailijana ONDA, veitsetön rasvanpoisto.

Uteliaisuus ja tutkiminen kannattaa

Sofia Kazakovin mukaan Clinic Esteticillä tehdään vain tutkitusti turvallisia toimenpiteitä ja käytetään ainoastaan alan laadukkaimpia tuotteita. ”Emme leiki potilaan terveydellä, iholla tai ulkonäöllä.” Taustaltaan hän on terveydenalan ammattilainen ja terveydenhoitaja. ”Myöhemmin kouluttauduin työn ohessa myös tradenomiksi”, hän lisää.

”Emme leiki potilaan terveydellä, iholla tai ulkonäöllä.” 

Esteettiseen hoitoon hakeutuvan kannattaakin olla tarkkana siitä, että hoitohenkilökunta on ammattitaitoista. Pieleen menneestä edullisesta hoidosta voi joutua kustantamaan pitkän pennin korjaushoitojen muodossa jopa vuosien ajan. Moni tutkiikin jo etukäteen toimenpidettä, siitä tehtyjä testejä ja tuloksia. ”Minusta on hienoa, kun asiakas haluaa ottaa selvää mitä ja miten jokin toimenpide tehdään. Tyhmiä kysymyksiä ei ole.”

Sofia Kazakov nostaa varoittavana esimerkkinä aiheeksi myös käsikauppatavarana myytävän plasmakynän, jolla hoitoja suorittavilla ei ole terveydenhoitoalan koulutusta. ”Plasmakynän terveysvaikutuksia ei olla tutkittu ja sen käyttö on monissa maissa suoraan kiellettykin. Pahinta on, että hoidot kohdistuvat usein herkälle ja ohuelle silmänympärysalueelle. Olen hoitanut useita tämän hoidon aiheuttamia arpia”, Kazakov huokaisee.



Juttu on aiemmin julkaistu Presser nettilehdessä. 29.5.2019
https://www.presser.fi/lifestyle/hyvinvointi/esteettiseen-hoitoon-ei-tarvita-tekosyita